Syksyn 2026 stand up -klubeillamme nähdään jälleen seremoniamestarien rooleissa valtakunnan parhaita ammattilaisia, ja iltoja täydentää tarkasti valikoitu kattaus enemmän tai vähemmän kokeneita koomikoita. Lisäksi syyskuussa pääsemme nauttimaan vierailevien tähtien koko illan stand up -show’sta!
pe 21.8. MC Inka Valima
Inka Valima on ollut kovassa nousussa viime perjantaista lähtien, mutta tekee vakuuttavaa uraa myös komiikan parissa. Inkan huumori on sopivasti typerää, paikoitellen älykästä ja hänen omasta mielestään tosi tärkeää ja niinku, yhteiskunnallista.
pe 19.9. OUDOT POJAT -stand up -show
OUDOT POJAT -Stand Up Show on kahden Suomen omintakeisimman, ja jokseenkin oudon, koomikon stand up -spektaakkeli, joka tarjoilee yleisölle aidon, omaperäisen ja tuoreen komediaillan.
Pietari Vihula on nolojen tilanteiden kuningas ja rehellisen luuserikomiikan mestari. Pietarilla on oivaltavia näkemyksiä ja itseironiaa, jotka voivat kehittyä vain, kun elämä on jokapäiväistä selviytymistä itse aiheutetuista ongelmista.
Leo Viking Holmström tiputtelee ajatuksiaan laatikon ulkopuolelta omaan rentoon tyyliinsä. Leon havainnot absurdista maailmasta yllättävät joka kerta - joskus hänet itsensäkin.
Tämä ilta on uniikki täynnä kokeellista, sympaattista ja älykästä huumoria sinulle, joka arvostat outoutta, aitoutta ja yllätyksiä.
pe 30.10. MC Ida Grönlund
Ida Grönlund on kokenut stand up -koomikko, käsikirjoittaja ja kirjailija, joka on kiertänyt stand up -lavoja jo yli kaksikymmentä vuotta.
Lavalla Ida on lempeä, rauhallinen ja aika pihalla. Kaiken kaikkiaan mukava ihminen, joka löytää tilanteisiin omanlaisiaan ja usein yllättäviä ratkaisuja.
Idan huumori on kepeää ja hyväntuulista, paikoin vähän outoa ja mukana saattaa vilahdella tummiakin sävyjä.
pe 18.12. MC Mikko Vaismaa
Komiikkavuoden loppuhuipennuksena saamme illan isännäksi Mikko Vaismaan! Mikko on improvisoinnin mestari ja lämminhenkinen älykkö, joka kohtaa ja yllättää yleisönsä ilta toisensa jälkeen. Mikko aistii katsojien mielialan, kuuntelee, tarttuu hetkeen ja leipoo esityksen, jota kukaan ei ole ennen nähnyt.
Liput
Liput kaikkiin iltoihin ovat ennakkoon 17 euroa, alennusryhmät 12 euroa. Liput ovelta 20 euroa.
Iltojen koomikot on valittu etukäteen, pidätämme oikeudet esiintyjämuutoksiin. Ajankohtainen esiintyjälistaus löytyy tapahtumien Facebook-sivuilta.
https://www.facebook.com/profile.php?id=61559543151511
Tapahtumien ikäraja on K-18, anniskelu.
Saapuminen:
Kankaan Sauna, Kympinkatu 3, 40320 Jyväskylä. Punatiilinen rakennus, jossa korkea torni.
Koordinaatit: 62.253685399736355, 25.762834236521858
Reittiohjeet:
https://www.google.com/maps/dir//62.2536944,25.7628333/@62.2536944,25.7628333,17z?entry=ttu
Pyörällä tai skuutilla tai kävelemällä:
Keskustan suunnastaIlmarisenkadun kautta Kinakujaa pitkin Tourujoen yli ja Ailakinkadun kautta pyöräbaanalle ja siitä Minimanin suuntaan. Kankaan sauna sijaitsee Minimanin ja Kankaan asutuksen välissä.
Jätä kulkupelisi lukittuna niille varatuille paikoille.
Bussilla:
Saunalle pääsee helposti myös bussilla (tai linkillä, kuten Jyväskylässä sanotaan). Pysäkit (Kangas 1 & Kangas 2) ovat aivan vieressämme. Bussien reitit ja aikataulut löytyvät Jyväskylän seudun joukkoliikenteen sivuilta https://jyvaskyla.digitransit.fi/.
Autolla:
Jos tulet autolla, niin voit pysäköidä maksutta tapahtuman ajaksi ajan punatiilisen rakennuksen tulosuunnassa olevalle parkkipaikalle. Maksuton alue on merkitty Juhlatila KANGAS -kyltillä.
Lisäksi Jyväs Parkin pysäköintihallista saunalle on matkaa muutama kymmenen metriä. Kankaan sauna on siinä mäen päällä punatilisessä rakennuksessa.
https://jyvas-parkki.fi/pysakointitalot/p-arkki/
____________________________________________
Peruutusehdot:
Mikäli asiakas peruuttaa varauksensa,
* kun varauksen alkamiseen on aikaa 1 vrk tai enemmän, varaus voidaan peruuttaa maksutta.
* kun varauksen alkamiseen on aikaa alle 1 vrk, peritään koko hinta.
* Varaus voidaan asiakkaan pyynnöstä siirtää toiselle henkilölle.
* Mikäli tapahtuma perutaan järjestäjien toimesta, rahat palautetaan kokonaisuudessaan.